Oon taas löytäny tän ihanuuden leikkiä koirien kanssa sekä touhuta niiden kanssa toko-liikkeitä. Holtti ja Pietu osaavatkin kaikki liikkeet, mutta Vili vielä opettelee. Eilen isommat jätkät oli suljettu makkariin ja Vilin kanssa vietettiin kahden keskeistä aikaa harjoitellen istumista, mahaan menoa sekä sivulle tuloa. Lopuksi kaikki sai kerralla näyttää mitä osaavat, eikä etes makupaloista tullu kinaa. Oon huomannu, että Vili mallaa toisia koiria ja on näin oppinut jo asioita. Sen takia pidänkin näitä yhteisiäkin koulutustuokioita. Niissä tuokioissa on myös se etu, että jokainen oppii odottamaan omaa makupalaa eikä varastamista sallita/palkata.
Holtin ja Vilin lempilelu on ihan selvästi keltainen vinkupallo. Siitä melkein tulee kina. Tosin muutkin pallot ovat meillä niitä ihq leluja ja usein ovatkin piilossa ettei yksin ollessa tarvii riehuskella pallojen kanssa. Tänä iltana sitten makoilin sohvalla mahallani ja heittelin Vilille ja Holtille palloa. Lopulta pallo meni sohvan alle, jolloin Vilille tuli kova hätä. Kurottauduin ite ottamaan sitä palloa sohvan alta juuri samaan aikaan kuin Vili nous vauhdilla ylös ja paukatti kallonsa suoraan nenään. Olipa muuten imakka paukaus, kun silmistä valui vedetkin. Koko illan on sitten nenä ollu kipeenä ja näyttää, että ois vähän pyöreempi kuin oikeesti. 
Voiko nenä etes turvota? Huomennahan sen näkee onko silmät mustana vai ei….
Vili on muuten tällä viikolla kekkassu, että pääsee hyppäämään ruokapöydälle yksin ollessa. Siellä on sitten “hoivannu” miun orkideaa ja nenän jäljet ikkunassa paljasti naapurien kyttäyksen. Murrr!!! Enkä mie oikein ymmärrä mikä ihmeen into Vilillä on mutustaa tyynyjen reunat sekä nyt myös sohvan käsinojan reuna reijälle. Ärrin murrin purrin! Aina Vili on kyllä ollu kankaiden, mattojen sun muiden nuolija. Ollaan kielletty se ja annettu tilalle sellainen asia, mitä saa pureskella ja nuoleskella mielin määrin.
Näistä pienistä vioista huolimatta meidän elämä tällä hetkellä on aika rauhallista ja rentoa. Sen huomaa myös meidän parisuhteessa. Ollaan pystytty käymään myös kaksistaan koirien kanssa lenkillä. Tätä ei Pepin kanssa voi tehdä, kun ei suju lenkki oikein kaksistaankaan niin sitten isommalla porukalla neiti turhautuu vielä enemmän eikä jaksa keskittyä sitä vähääkään. Nyt yhteiset lenkit onnistuu, kun pystyy kaikkia kolmea käyttää kerralla yksinkin lenkillä. Oonkin päässy jätkien kanssa pitemmille lenkeillä niin oman jaksamisen ja ilmojen lauhtumisen jälkeen. Nyt pystyy käymään helposti 45min lenkin. Tuollaisia lenkkejä ei jaksa ihan joka päivä lähteä käymään ensin poikien kanssa ja sitten Pepin. Siksipä meillä on melkein joka päivä Pepin ollessa kotona takapihalla melkoinen ralli. 
Miun pieni Vili-mies täytti jo 6kk. Ei siis enää ole pieni, vaikka joka päivä änkee syliin. Nyt ollaan opittu vinkumaan ulos selvästi, vinkumaan nälkää selvästi ja nukkumaan yöt olkkarissa ilman, että käydään useasti tarkistamassa ollaanko me makkarissa nukkumassa. Meillä syödään edelleen kolmesti päivään. Aamuisin ei tosin ruoka kovin hyvin uppoa, kuudelta saa iltaruoan ja yleensä kun tulen kotia 23jälkeen niin Vilillä (kuten miullakin) on nälkä. Eikös se oo sanonta niin koira kuin omistajansakin?!
Jätä kommentti